tiistai 13. tammikuuta 2015

kis kis

Tuli jotenkin yhtäkkinen ikävä bloggaamista. Se on vähän mutkikasta, koska en oikeasti nykyään enää koskaan ota kuvia oikealla kameralla. Tampereella ei vaan ole mitään paikkaa, opistolla oli ihanaa kun oli piha ja paljon tilaa ja vihreää ja paikkoja. Oon myös ollut laiska ja kouluahdistunut eikä kuvaaminen noin muutenkaan ole ollut mitenkään päällimmäisenä mielessä. En kuitenkaan haluaisi mitään puhelinräpsyjäkään tänne päivittää.

Päällimmäisenä tässä nyt ei tietenkään ole edes kyse siitä kuvaamisesta vaan ihan kaikesta, inspiraatio tehdä mitä vaan on ollut ihan kadoksissa. Oon silleen innostunut kevätlukukaudesta, koska tällä hetkellä vaikuttaa siltä että mun pitää lukea ainakin kahdeksan kirjaa (todennäköisesti ensi periodissa määrä kasvaa vielä ehkä jopa kaksinkertaiseksi) ja toivon tosi lujaa että saan siitä jotain iloa itselleni. En ole aikoihin lukenut eikä mikään ole osaksi sen takia inspiroinut, mutta jos nyt taas jotain tulisi.

En todellakaan tiedä herääkö tämä blogi silti eloon yhtään sen enempää kuin ennenkään, musta tuntuu että oon asettanut bloggaamisrimani taas melko korkealle. Ei vaan huvita tehdä merkintöjä mistään hirveän turhanpäiväisestä. En oo edes kokenut että mun pitäisi päivittää tukkatilannettani tänne, mikä on jo aika hullua, kaksoispistedee.

Joka tapauksessa, haluan tehdä tällaisen puhelinkuvaoksennuksen tänne. Nämä on tosi pitkältä ajanjaksolta, kesästä tähän päivään asti. Tuntuu vaan jotenkin tarpeelliselta. Nää on kaikki jotain tällaisia "tässä on tämä asia täällä ja sitten toisen kerran täällä." Kuvatekstit on teennäisiä ja tyhmiä mutta kun tahdon.

Tässä mun jalat Tikkurilan bussipysäkillä (käsissä oman asunnon avaimet) sekä kotona äidin kukkien luona.


Tässä minä N-junassa välillä Helsinki - Koivukylä ja minä taajamajunassa välillä Kotka - Kouvola.


Tässä Koivukylä illalla sateen jälkeen ja vielä myöhemmin illalla ei-sateen jälkeen.


Tässä minä Forenomin vuokrakämpän peilissä Vantaalla ja Tampere-kodin hissin peilissä.


Tässä Ruusa Mandin sängyssä vauvana ja ei-vauvana.


 Tässä Ruusa vauvana ulkona ja ei-vauvana kotona jouluna.


Tässä meri ja kissoja.


Tässä Ruusa vauvana ja vastaheränneenä:


Tässä Ruusa ei-vauvana ja vastaheränneenä:


Aika monta kuvaa oli siinä. En tiedä edes seuraako tätä blogia enää kukaan, ketkä kaikki ovat kadonneet ja epäaktivisoituneet ja kuinka monta satunnaisstalkkaaja olen jo karkottanut (todennäköisesti kaikki). Mut niin, ilmoitelkaa itsestänne ja blogeistanne ja kavereidenne blogeista ja ties mistä, haluan tietää! Saa suositella kaikenlaista mikä mua vois vaikka kiinnosta, haluaisin lukea ja seurata ja kaikkea. Meanwhile mut löytää ainakin instagramista, tumblrista ja ask.fm:stä jeee

5 kommenttia:

  1. Täällä ainakin yksi random seuraaja :)
    Tykkään lukee turhiakin postauksia, joten jos innostut niin sellasia vaan kehiin

    VastaaPoista
  2. mä luen edelleen sun blogia :) ja voi ku ruusa on söpö :3

    VastaaPoista
  3. Täällä yks aika uusi lukija, ja nyt aloin tumblrissakin seuraamaan :3 Kissasi on hyvin suloinen ja samoin hiuksesi! Kirjottelen itsekin blogia: http://tearoflaugh.blogspot.fi/ jos kiinnostaa niin käy ihmeessä kurkkaamassa :')

    VastaaPoista
  4. jee ilja päivittää jälleen! luin muuten sen metsänpimeän, oli äärettömän koukuttava huhhuh

    VastaaPoista