keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

pitkiksi kiemurrelleet hiukset


Tuossa minä tänään kun oli niin hyvä valo että missasin pyykkivuoroni. Toisinaan kadun mun otsatukkaa mutta tänään taas kyllä en.


Oon viime aikoina katsonut Teen Wolfia ja syönyt niin paljon valmisruokaa että eilen tuli mitta täyteen ja alistuin kohtalooni olla Aikuinen ja tein Oikeaa Ruokaa. Selvisin tästä traumatisoivasta kokemuksesta melko lailla kunnialla, ilmeisesti pari vuotta kokkaavan Mandin vieressä hillumisesta ei ole ollut mitään mainittavaa haittaakaan.


Katsokaa mun huisin pitkää tukkaa. Jestas.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

helsinki-vantaa

Leikkasin otsatukan ja meikkasin kunnes en ollut tunnistaa itseäni. Alla overly badass kuvatodiste.


Oon nyt kaikkea muuta kuin virallisesti vantaalainen mutta siellä kuitenkin asustan, koko kesän. Tällä hetkellä mun lähikauppa on lentokentän Alepa, olen ohittanut sitä vastapäätä olevan Starbucksin onnistuneesti jo kahdesti menemättä sinne. Ensi viikolla ajattelin ihan suunnitelmallisesti käväistä siellä.

Olen myös asiakaspalvelija. Mulla on töihin sellainen matka että tuntuu tyhmältä mennä bussilla kun niitä ei kuitenkaan mene sinne suoraan, mutta kuitenkin raskaalta kävellä se kokonaan. Onneksi saan ensi viikoksi sinne polkupyörän niin sitten voin iloisesti fillaroida aamukahdeksaksi kertomaan ihmisille missä niiden paketit menee. En valita, mulla on kivat työkaverit, melko kiva palkkakin ja työ on kaikessa monimutkaisuudessaan niin yksinkertaisen selkeää ja säännönmukaista että siitäkin tykkään.

Töissä on kahvikone, jonka johdosta olen viimeisen viikon aikana juonut enemmän kahvia kuin varmaan koko tätä edeltäneenä elinikänäni. Oli voitto kun keskiviikkona tajusin, miten saan siitä koneesta samaan kuppiin sekä kahvia että kaakaota ilman että läikkyy yli (annoskokoa muuttamalla). (Se kahvi on pahaa mutta pelkässä kaakaossa ei ole kofeiinia. Täytyi selittää kun sekoitelmani on herättänyt jonkin verran kummasteluja.)

Kaiken kaikkiaan oon ihan iloinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni vaikka paikkaa jossa nyt asun ei voi edes kutsua kämpäksi ja välillä tuntuu aika yksinäiseltä, mutta heinäkuussa muutan sitten loppukesäksi ihan oikeaan kämppään. Silloin saan myös sitten tietää opiskelenko ensi syksynä ja pitäisi myös mietiskellä mitä teen jos en opiskelekaan.

Hui.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

viimeaikaisia

Oli Mandin juhlat ja söpöjä ystäviä


Ja sumuu ja katto ja Erika


Tänään oli mun ensimmäinen työpäivä Vantaalla. Huomenna muutan johonkin koppiin ja heinäkuussa varmaan toiseen koppiin ja saan ehkä joskus myös tietää mitä teen ensi vuonna ja missä kopissa asun silloin. Pelottavia aikoja.